No niin, nyt on kotiin selvitty ja ihan ehjin nahoin vieläpä! Reissu oli tälläinen molemmista päistä pidennetty viikonloppu, joten meillä oli yhteensä kolme laskupäivää ja sen lisäksi yksi yö Torinossa. Torinosta kerron sitten omassa postauksessaan vielä lyhyesti, mutta nyt muutama sananen tuosta laskettelusta ja alpeista.
Saatan olla hyvinkin väärässä, mutta oman kokemukseni mukaan laskettelun suhteen ihmiset jakautuvat karkeasti kahteen porukkaan; ne jotka ovat lapsena / nuorena opetelleet laskettelemaan ja jatkaneet siitä joko ilman taukoja tai pienen tauon jälkeen (=osaavat hyvin laskea) sekä ne jotka eivät ole lapsena päässeet rinteeseen opettelemaan laskemista eivätkä sitä sitten opettele myöhemmälläkään iällä, ehkä satunnaisia kokeiluja lukuunottamatta. Varmasti poikkeuksia löytyy vaikka millä mitalla, mutta tämä on oma havaintoni omasta tuttavapiiristäni :) Itsekin olen vähän väliinputoaja; opin lapsena laskemaan mutta en laskenut niin paljon että olisin ollut siinä lapsenakaan huippuhyvä ja nyt kun tauko on venynyt todella pitkäksi, en tosiaan voi sanoa olevani hyvä laskija. En ole ikinä jutellut kenenkään kanssa, joka olisi aloittelija ja olisi lähtenyt alpeille laskemaan. Ne jotka ovat alpeilla käyneet, laskevat offaria tai vähintäänkin niitä vaikeimpia rinteitä.
Mielestäni oli jopa melko hankala löytää hyödyllistä infoa, että minkälaista siellä nyt sitten on, uskaltaako sinne mennä vaikka tuntuu ettei osaa mitään, kun keskustelupalstoilla jutut pyöri lähinnä noissa offarimahdollisuuksissa ja muutenkin vähän "edistyneemmissä" aiheissa. En muista että pitkään aikaan olisi näin vaikeaa suunnitella reissua, kun koitettiin päättää mihin paikkaan Torinosta suunnataan. Ensinnäkin n. 95% hotelleista oli jo täyteen varattuja siinä kohtaa kun me niitä alettiin katsomaan, mutta sen lisäksi mulle oli aluksi ja pitkään tosi vaikea hahmottaa miten nuo eri laskualueet tuolla muodostuvat ja että mikä nyt sitten olisi mainio sijainti hotellille niihin nähden. Ja kannattaako vuokrata auto vai pärjääkö ilman ja missä olisi mahdollisimman amatööriystävälliset rinteet.
En nyt toki edelleenkään ole kuin omaa kokemustani viisaampi, mutta ainakin sen kokemuksen voin jakaa. :) Lopulta päädyimme siis Cesana kylään Vialattea eli Milky Way rinnealueelle (alue joka ulottuu Ranskan puolelta Italiaan, sisältää useita eri kyliä ja vuoria, mutta ovat kaikki yhdistyneitä toisiinsa hissien ja rinteiden välityksellä ja niihin voi ostaa yhden yhteisen rinnelipun), ja vuokrasimme Torinosta auton joka osoittautui ainakin meille hyväksi ja tarpeelliseksi tälle reissulle. Italian ylipäänsä valikoimme lähinnä hyvän ruuan ja edullisemman hintatason perusteella (vrt. ainakin Ranska ja Sveitsi hinnat) ja vähän senkin vuoksi että satuttiin löytämään todella edulliset lennot Torinoon. Hissilippu päiväksi koko Vialattea alueelle maksoi n. 37e.
Kuten edellisessä postauksessa kerroin, ensimmäinen päivä meni mulla baby-rinteen kautta lyhyissä helpoissa rinteissä itseluottamusta hakiessa. En halunnut lähteä pitkään rinteeseen kylmiltään, kun sieltä olisi niin vaikea päästä alas millään muulla tavalla kuin laskemalla ;) ja halusin siis ensin olla varma että se laskeminen sujuu. Olosuhteet harjoittelulle olikin ihanteelliset, kun käytännössä nuo lyhyet rinteet ammotti tyhjyyttään ja ihan rauhassa sai etsiä omat laskulinjat ja ottaa parit tuumaustauot jos siltä tuntui.
Toisena päivänä sitten mentiin huomattavasti pitempään rinteeseen. Mittasin ambitilla matkan ja noin 8 km oli kahden peräkkäisen rinteen mitta ylhäältä alas. Etenkin alempi osuus näistä rinteistä oli oikein loivaa "metsätietä" ja meno oli jopa retkellistä. Ylempi osuus oli mukavan vaihteleva lyhyillä hieman jyrkemmillä sekä leveämmillä kohdilla höystettynä. Tämä oli ehdottomasti koko reissun lempparini. Sai nauttia menosta ja maisemista, eikä tarvinnut jännittää yhtään. Tajusin mikä näissä alpeissa oikein viehättää - ne maisemathan vasta upeita onkin ja niitä kelpaakin ihailla! Oltaisiin voitu mennä myös pidemmälle ja useampiin rinteisiin, mutta se olisi vaatinut yhden punaisen rinteen siirtymäksi väliin ja mun itseluottamus ei riittänyt siihen vielä. Markus lähti tutkimusmatkalle miten pahasta rinteestä on kyse, ja palasi sanomaan että en kyllä taitaisi tykätä siitä jyrkästä osuudesta. Toinen päivä meni siis suhatessa näitä samoja pitkiä loivia rinteitä ylös ja alas, ja oli tosi kivaa :)
Kun yritin etsiä tietoa ja kokemuksia alpeista, törmäsin foorumeilla myös mielipiteisiin että ei sitä nyt kahta kertaa samaa rinnettä lasketa yhden reissun aikana. Ymmärrän kyllä tämänkin mielipiteen, mutta omasta mielestäni ja oman epävarmuuteni kanssa laskut oli parhaimmillaan toisella ja kolmannella kerralla samassa rinteessä, kun tiesin mitä odottaa ja pystyin sen suhteen rentoutua.
Kolmantena päivänä lähdin rinteeseen jo aina vain parantuneella itsevarmuudella. Kahtena ensimmäisenä päivänä oltiin lähdetty hisseille suoraan meidän majapaikan kylästä Cesanasta, mutta kolmantena päätettiin lähteä uusiin maisemiin Sestriereen, joka on 2 km korkeudessa, 700 m Cesanaa ylempänä.
Sestrierestä otettiin gondolihissi suoraan kohti 2700m huippua, josta piti lähteä kartalla hyvältä näyttävä sininen (eli helpoin) rinne. Oltiin ensimmäistä kertaa ihan huipulla ja siellä tuuli niin että meinasi pää lähteä irti - kaksi ensimmäistä päivää oli näköjään mennyt tuulen suhteen laakson suojassa vaikka suht korkealla oltiin silloinkin. Tuulesta huolimatta lähdettiin siniseen rinteeseen, josta ei mutkien vuoksi näkynyt lähtöpisteessä kuin vähän alkua.
Tuo rinne olikin sitten aivan kamala. Siis aivan hirvittävä (myös Markuksen mielestä, joka kuitenkin osaa laskea!). Rinne oli kapea, ehkä pari metriä leveä kaistale ja muodostunut kouruksi, jossa oli raskaasta sohjolumesta muodostuneita töyssyjä. Reunassa ei ollut minkäänlaista suojaa - jos olisi mennyt yli laidan niin se olisi sitten ollut menoa. Nopeat laskijat porhalsivat ohi ja heittivät päälle lisää raskasta sohjoa. Aurasin menemään kieli keskellä suuta ja koitin parhaani mukaan mutkitella sen verran mitä pystyin ja uskalsin sillä leveydellä (en uskaltanut kovin lähelle sitä ulkoreunaa). Pari töyssyä horjautti menoa sen verran että meno ei tuntunut olevan mun hallinnassa ollenkaan, ja niinpä kun silmiini osui ihan pieni tasainen levennys, kurvasin siihen, pysähdyin ja otin sukset jalasta. Ilmoitin että tästä kävelemme ylös. Vaihtoehtona olisi ollut jatkaa samaa menoa vielä pitkään koska kyseessä oli jälleen pitkä rinne.
Olin siinä niin järkytyksissäni että meni aika pitkäänkin ennenkuin huomasin että samalle tasanteelle pysähtynyt porukka ei ollutkaan mikään kaveriporukka vaan siinä oli pelastushenkilökuntaa jotka olivat valmistelleet yhden laskijan paareille. Ei muuten rohkaissut yhtään muuttamaan mieltään ja jatkamaan sittenkin matkaa alaspäin! En tiedä mitä siinä oli tapahtunut, mutta vakavalta se vaikutti. No, me otettiin siis sukset kantoon (okei, Markus herrasmiehenä kantoi molempien sukset ja mun tarvi kantaa vain molempien sauvat) ja lähdettiin kipuamaan rinteen reunaa ylöspäin. Ei siis sinne mistä oltiin tultu, vaan sen ”sisäseinää” ylöspäin. Ai että kun oli herkkua laskettelumonoilla! Oltiin kuitenkin vielä sen verran lähellä, että tämä matka oli vielä ihan saavutettavissa. Pieni VK treeni vain siihen väliin. Sivurinteen ylös päästyämme ylhäällä odotti vielä lisää kiipeämistä punaisen rinteen reunaa pitkin ja lopulta kun ylös päästiin niin oltiin kyllä aivan loppu. Halusin välittömästi alas tuolta kamalalta vuorenhuipulta (muita sinisiä rinteitä ei edes ollut tarjolla joten siinäkään mielessä ei ollut mitään harkittavaa) ja niinpä hyppäsimme takaisin gondolihissiin joka vei meidät takaisin.
Tämä oli paha takaisku mun laskuitsevarmuudelle ja etenkin siihen etten enää luottanut ollenkaan että siniset rinteet ovat oikeastikin helppoja. Itsevarmuutta lähdettiin rakentamaan Sestrieren lyhyempiin rinteisiin, jotka olivat tuulen suojassa, siellä laakson puolella. Sestriere näyttäisi olevan ilmeisen suosittu, koska porukkaa rinteessä riitti. Nyt piti siis oman linjan lisäksi huomioida myös muut laskijat ja ennakoida heidän linjansa. Loput päivän laskuista meni hyvin, mitä nyt muutama tuumaustauko tuli taas mukaan kuvioihin parin jyrkemmän kohdan alkuun. Mutta en ollut ainut! Porukkaa riitti samoissa kohdissa tuumailemassa enemmänkin, taisipa siellä muutama ihan oikeasti itkeäkin. Kiva harrastus tämä ;)
Kerran jäin itse odottamaan sopivaa väliä koska lähteä yhdelle jyrkemmälle osuudelle. Se näytti olevan niin täynnä epävarmoja menijöitä, että veikkasin että siinä voi käydä vielä huonosti kun tarpeeksi monta säätäjää laitetaan kerralla samaan kohtaan. Lopulta sekaan oli vain pakko lähteä, koska lisää porukkaa tuli koko ajan takaa, eikä liikenne näyttänyt toivoakaan laantumisesta. Lähdin rinteen vasempaan reunaan ja pian huomasin että siinä etu- ja takaviistossa tulee samanvauhtiset ja samantasoiset laskijat ja edessä menee laskukoulussa oleva tyttö opettajansa kanssa. Yritin ohittaa näitä kaikkia vasemmalta, mutta lopulta me kaikki ajauduimme sinne vasemmalle, ja tilanne päättyi siihen että tyttö pysähtyi siinä joukon ensimmäisenä ja jäi paikoilleen itkemään (meistä johtumattomista syistä), etuviistosta tullut nainen pysähtyi juuri siihen mun eteen, minä pysähdyin ja vielä se takaviistossa tullut nainenkin pysähtyi, kaikki samaan sumppuun. Mutta hei, ei ainakaan kukaan päätynyt ajamaan toisen päälle, joten oli meillä sen verran homma hanskassa. ;) Tämä oli kuitenkin hyvä esimerkki siitä että tuo täydessä rinteessä laskeminen ei ole ihan yhtä kivaa kuin väljemmissä olosuhteissa.
Nuo rinteet kuitenkin olivat oikeasti suhteellisen helppoja ja päällimmäiseksi jäi taas tunne että kyllä tämä lasku on kivaa puuhaa. Viikon reissulla olisin jo varmasti uskaltautunut jo punaisenkin rinteen puolelle, ehkä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin voin suositella myös muita amatöörejä lähtemään alpeille jos tilaisuus tulee. Kaveriksi olisi kyllä hyvä löytää kärsivällinen (joka jaksaa aina vaan tulla niihin sinisiin rinteisiin mukaan) ja ehkä asteen osaavampi tyyppi. Itsellä sellainen onneksi olikin mukana. :) Toki aina voi ottaa laskuopetustakin tunnin tai pari!
Maisemat ja laskusäät oli ihan uskomattomat ja niiden puolesta homman hienous tulee kyllä äkkiä ilmi. Enköhän minäkin pyri vielä alpeille palaamaan ja toivottavasti seuraavaan laskukertaan ei mene tällä kertaa ihan kymmentä vuotta. :) Jos on omia suosituksia hyvistä alueista niin otan ne innolla vastaan ja kaikki muut vinkit myös!
