keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Vuonna 2015

Viimeisiä viedään vuotta 2015 ja on tullut aika summata vuoden kohokohdat yhteen postaukseen. Tämmöset vuoden yhteenvedot on mun mielestä aina postausten parhaimmistoa ja nythän niitä putkahtelee vähän joka puolelta, jee! :) Vuodenvaihde on kyllä kivaa aikaa, kun saa summata kuluneen vuoden jutut ja kuitenkin taas ollaan jo uuden äärellä kun ensi vuosi kolkuttelee ovella :) 

Suosittelen muuten itse kullekin summaamaan menneen vuoden hyvät jutut ja mielellään jopa sanomaan ne jollekin ääneen. Tässä tämä elämä soljuu eteenpäin ja on niin helppo ajatella että eipä tässä nyt erikoisempia ole tapahtunut, mutta kyllä aivan varmasti jokainen löytää hienoja hetkiä vuoden varrelta kun alkaa miettimään. Niitä hetkiä on hyvä hetki muistella ja miettiä! Itse en tosin tänä vuonna missään nimessä sanoisi että eipä ole erikoisempia tapahtunut, sillä tämä vuosi on ollut elämäni merkittävin monellakin tapaa. Erikoisia juttuja riittää yhdelle vuodelle aivan riittämiin! :D

Tammikuu

Tammikuun alkupäivinä pakkailtiin Markuksen kanssa matkalaukkuja ja varastoitiin niitä tavaroita mitkä ei mukaan mahtuneet. Ja sitten me lähdettiin matkalaukkuinemme kohti uutta elämää! Edeltävänä syksynä tehty päätös muuttaa Lontooseen konkretisoitui. Meillä ei ollut varsinaista syytä lähteä; ei töitä odottamassa eikä asuntoa eikä edes ketään ystävää Lontoossa. Oli vain tunne että tätä pitää kokeilla. :) 

Tammikuussa jos koskaan elettiin todella päivä kerrallaan. On aika erikoinen fiilis saapua parin matkalaukun kanssa vieraaseen maahan ja kaupunkiin ja lähteä siitä sitten rakentamaan elämää. Tutustuttiin Lontooseen, käytiin asuntonäytöissä, haettiin vimmatusti töitä, kohdattiin vastoinkäymisiä niin asunto- kuin työmarkkinoillakin ja ennenkaikkea odotettiin. Odotettiin että puhelin soi ja työkuviot (ja sitä kautta myös asuntokuviot) menisivät eteenpäin. Ei ollut ihan helpointa aikaa tuo, mutta itsehän me oltiin sinne lähdetty! 

Epäsäännöllinen ja epävarma elämä jätti treenit varjoonsa niin että koko tammikuussa käytiin lenkillä vain muutaman kerran. 

Helmikuu

Asunnon ja töiden metsästys oli edelleen agendalla helmikuun alkupuoliskolla. Majoituimme aina noin viikko kerrallaan airbnb-asunnoissa tai hotelleissa. Viikko kerrallaan siksi, että uskoimme, toivoimme ja tiesimme että muutos tilanteeseen voi tulla hyvinkin äkkiä. Työnhaku osoittautui turhauttavaksi ja siten myös asunnon haku. Henkistä kriisiä pukkasi välillä, mutta nyt voin jo sanoa että olipahan kasvattava kokemus! ':)

Ja niinhän siinä lopulta kävikin että Markus löysi yhtäkkiä töitä aikataululla "huomenna aloitus" ja sen jälkeen parin päivän päästä minä löysin meille asunnon johon muutettiin heti seuraavana päivänä kun asia oltiin sovittu. Asioilla on siis todellakin tapana järjestyä vaikka ajoittain siihen uskominen saattaa olla koetuksella! :) 

Helmikuussa saimme jo ensimmäiset vieraatkin kylään ja turisteilimme heidän kanssa yhdessä pitkin Lontoota. 

Maaliskuu

Maaliskuu oli kotiutumisen kuukausi, kun vihdoin matkalaukkuelämän jälkeen sai ankkuroitua itsensä yhteen paikkaan. Samalla treenitkin alkoi löytää säännöllisen rytminsä takaisin. Hankittiin salikortit naapuruston salille, itse liityin paikalliseen triathlon-seuraan ja alettiin tutustua alueen lenkkireitteihin. Aloin käydä triathlon-seurani spinning-tunneilla sekä uintiryhmässä. Eräs sunnuntai vuokrattiin myös uuden ystäväni Heidin kanssa maantiepyörät Richmond Parkista ja nautittiin erittäin kesäisestä maaliskuisesta sunnuntaista muiden maantiepyöräilijöiden seassa

Itse iloitsin jo saavani töitä toukokuun alusta lähtien, joten elämä tuntui todella rullaavan eteenpäin. 
Huhtikuu

Huhtikuussa Kunnolla-blogi näki päivänvalon! :) Kävin Mallorcalla neljän päivän pyöräilylomalla ja innostuin niistä postaamaan niin innokkaasti että päätin aloittaa kokonaisen blogin treeniasioiden ympärille. 

Alkuvuoden vähäiset kuntoilut kostautuivat Mallorcalla, ja piiputin itseni ihan tyystin pitkällä vuoristolenkillä. Ymmärsin sentään myöntää tappioni ja tilata taksin hotellille, ennen kuin mitään pahaa ehti tapahtua. Mallorcan reissusta kirjoittelin täällä, täällä ja täällä

Kävin myös Suomessa heittämässä parin viikon työkeikan ja samalla pääsin lenkkeilemään ja treenailemaan tutuissa maisemissa pitkästä aikaa. Huhtikuussa sain myös kuulla että toukokuulle luvatut työt Lontoossa siirtyisivätkin eteenpäin koska minulle kaavaillussa projektissa oli tullut viivästys. Lontoon kuukaudet olivat kuitenkin hioneet mun hermoista jo timanttia, joten tämä harmittava takaisku ei pilannut sentään koko kuukautta. ;)

Toukokuu

Vappu juhlittiin vielä Suomessa ja toukokuun puolella matkasin takaisin Lontooseen ja toin vihdoin sen maantiepyöräni mukanani. Lopulta kauhean jännityksen saattelemana uskaltauduin myös ensimmäistä kertaa sillä ajamaan Lontoon liikenteen sekaan! Se laskettakoon yhdeksi vuoden suurista henkisistä voitoista :

Kävin Niken järjestämällä yhteislenkillä tavatakseni Running like a girl -kirjan kirjoittajan Alexandra Heminsleyn ja pari kertaa Raphan järjestämissä naistenilloissa kuuntelemassa mielenkiintoisia puhujia. Kirjoitin postauksen meidän hitaampien juoksijoiden puolesta (täällä), joka on edelleen yksi mun omista lempparipostauksista. 

Lisäksi käytiin nauttimassa Miamin auringosta toukokuun lopulla. Aurinko tekee aina hyvää! :) Reissussa jäi treenit vakaista aikomuksista huolimatta melko vähälle vaikka tuleva puolimaraton jo kummitteli mielessä. 

Kesäkuu

Kesäkuussa odotteli vuoden ensimmäinen urheilutapahtuma, Helsinki Half Maraton. Nyt kun tätä alkuvuotta tarkastelee, niin ei ollut ihmekään että varsin vaikea reissu siitä tuli. Kisaraporttia HHM:ltä löytyy täältä

HHM:n jälkeen vietin viikon pohjanmaalla ja rohkenin kysyä Ninniä uintiseuraksi. Vesi oli kesäkuun alussa vielä jäätävää mutta seura oli hyvää :) 

Toinen tapahtuma odotteli heti tuon HHM:n jälkeisen viikon lopulla, kun osallistuin Himos Triathlonin kuntosarjaan. Siitä jäikin paljon HHM:ää parempi mieli, vaikka viiden naisen sarjassamme jumbosijan otinkin eikä väliajatkaan oikein mairitelleet. Tapahtumasta huokui kuitenkin positiivinen meininki ja niin kisaajat kuin järjestäjätkin kannustivat kaikkia. Maalissa tarjoiluja hoiti Soile, jolle uskaltauduin tunnustamaan että olen seurannut hänen blogiaan :) 

Kesäkuussa tehtiin myös ensimmäinen roadtrip lounaiseen Englantiin ja hienosteltiin Royal Ascotissa. Molemmat näistä oli aivan ikimuistoisia kokemuksia! Cornwallin jylhät maisemat ja Kuningatar Elisabethin näkeminen suht lähietäisyydeltä sykähdyttävät yhä näin talven pimeinä iltoinakin. :)

Kirjoitin blogin historian kirkkaasti luetuimman postauksen koskien pyöritystekniikkaa, joka puhututti etenkin fillarifoorumilla. Uskaltauduin itsekin pikkuhiljaa jo hieman paremmin Lontoon kaduille pyöräni kanssa.


Heinäkuu

Heinäkuussa kävin kokeilemassa avovesiuintia Hyde Parkissa, mutta vesi ja vesikasvit yököttivät sen verran että siitä ei tullut muutaman vedon jälkeen mitään. Ahdistuin edessä siintävästä maratonista, mutta koitin selättää tuskani lähtemällä lenkille. 

Poistuin ensimmäistä kertaa pyöräni kanssa Lontoosta ja kävin Windsorissa pyöräilemässä paikallisoppaan avustuksella. Regent's Parkin ringittämisen jälkeen tämä oli aivan mahtavaa vaihtelua ja Windsorin ison puiston suljetuilla teillä pääsi pyörän selässäkin vähän rentoutumaan pitkästä aikaa

Reissasin heinäkuun aikana Tallinnaan ja myöhemmin toiselle reissulle Suomeen. Suomessa kävin Kangasala Triathlonilla Kunto+ sarjassa, joka oli oikein mukava hyvänmielen tapahtuma sekin, vaikkakin joitakin ensikertalaisen ontumisia oli järjestelyissä havaittavissa. Omaan tekemiseeni olin tyytyväinen ja se olikin parempaa kuin Himoksella! 

Sain kuulla että eteenpäin siirtyneet työkuviot menivät lopulta täysin puihin, mutta totesin että hyvä niin. Ei siinä sitten kovin kauaa mennytkään kun päähäni pälkähti loistava yritysidea ja päätin tarttua tuumasta toimeen sen kanssa. 


Elokuu 

Elokuussa löysin hyvän maratontreeniflown ja löysin jopa palan metsää Lontoosta. Ostin maraton mielessäni myös uudet lenkkarit ja lenkkeilinkin suht ahkerasti. Lisäksi pyöräily alkoi vihdoin sujua ilman suurta jännitystä myös Lontoon Regent's Parkissa. 

Pääsin uudestaan pyöräilemään Windsoriin, tällä kertaa toimien itse oppaana ystävälleni Heidille. Päivä oli upea ja aurinkoinen, vaikka Heidille osuikin rengasrikko.


Elokuussa matkustelin jälleen myös täällä Englannissa, ensin Shakespearen synnyinkaupunkiin Stratford-upon-Avoniin ja myöhemmin kuun lopulla lähdettiin isommalla porukalla pitkäksi viikonlopuksi Lake Districtille. Lake District (postausta täällä ja täällä) on yhä edelleen yksi suosikkimatkakohteistani ikinä, erityisesti reilun neljän tunnin vaellus eksymisineen on jäänyt pysyvästi hienona kokemuksena mieleen. Sinne on kyllä vielä päästävä joskus takaisin! :) 

Ahkerat lenkkeilyt kostautuivat harmikseni penikkavaivana kuun lopulla. 

Syyskuu 

Syyskuussa jouduin penikkavaivan vuoksi pitämään juoksutaukoa ja samalla kadotin hyvän juoksuflown. Kun jalka sitten parani (onneksi jo parin viikon levon jälkeen) ei juoksu enää huvittanutkaan. Pyöräily oli kivaa, mutta lähenevä maraton pakotti lenkkipoluille. Tämän ansiosta pohdiskelin myös sitä että miksi pitää ottaa stressiä liikunatavoitteista ja asetin jo tavoitteita vuodelle 2016. Niillä mennään edelleen!

Aivan reissuton ei ollut syyskuukaan, sillä käväistiin Bilbaossa ja San Sebastianissa hakemassa vielä vähän kesätunnelmaa syksyisen Lontoon keskelle ja syömässä herkullisia pinstoxeja navat pullolleen. Kävin myös seuraamassa ensimmäistä kertaa koskaan ihan oikeita pyöräilykisoja Lontoon keskustassa.
Lokakuu 

Lokakuun alussa tein taas lyhyen Suomi-visiitin ja sain sillä reissulla viimeisen voitelun maratonille, 25 km pitkiksen Elisan kanssa. Edellinen yli 20 km olikin elokuulta ennen penikkavaivoja. Maraton alkoi hermostuttaa siinä määrin että yritin vain unohtaa koko asian.

Tein jälleen lyhyen työkeikan Suomeen ja pääsin pitkästä aikaa vähän työmatkapyöräilemäänkin. 

Lokakuun 18. se sitten koitti, vuoden päätavoite liikunnan saralla - Amsterdamin maraton! Reissu ei ollut missään nimessä helppo, mutta maaliin sekin lopulta tultiin. Ja jos ei muu, niin maaliin pääseminen ainakin oli kertakaikkisen mahtavaa! :) Maratonraportti löytyy täältä.

Loppukuukausi meni liikuntojen osalta hyvin kevyesti maratonista palautuen. 

Lokakuun lopulla syksyn aikana tehdyt suunnitelmat ja valmistelut konkretisoituivat vihdoin kun  perustin kahden yhtiökumppanin kanssa oman yrityksen. Tämä oli ehdottomasti yksi vuoden ja koko elämäni merkittävimpiä päiviä! Yrityksen kanssa oli sen verran tekemistä että blogissa oli hiljaista pitkään.


Marraskuu

Marraskuussa Kunnolla-blogiin ei tullut yhtäkään postausta, johtuen täysin siitä että mulla oli kädet täynnä töitä. Olin Suomessa pidemmällä työkeikalla ja iltahommina tein oman firman juttuja. Onnekseni ehdin kuitenkin edes lenkille kaimani ja blogikollegani Sporttaillaan -Hannan kanssa :) 

Marraskuu meni ihan hujauksessa ohi ja suoraan sanottuna teki vaikeuksia kerätä edes tähän postaukseen neljää kuvaa marraskuulta

Joulukuu 

Ohi hujahtanut lähes treenitön marraskuu sai mut ottamaan ryhtiliikkeen treenin suhteen ja joulukuun teemaksi muodostuikin jouluputki. Jouluputki sisälsi treeniä vähintään 30 minuuttia joka päivä joulukuun alusta jouluaattoon saakka. Ja oli paras idea pitkään aikaan! :) 

Jouluputki sujui muuten mainiosti, mutta lopulta ihan lopussa yksi päivä jäi välistä yltyneen flunssan takia. Treenirytmi muodostui kuitenkin uudestaan ja lajit vaihtelivat juoksun, kuntosalin ja uinnin välillä. Tapaninpäivänäkin tuli ihan automaattisesti lähdettyä lenkille vaikka varsinainen putki loppui jo. (Joulupäivänäkin olisi muuten, mutta se sää ei ollut ihmistä varten...) 

Joulu meni rattoisasti maaseudun rauhassa Tiistellä, mutta vuosi vaihdetaan tällä kertaa Lontoossa.
Siinäpä se, mun vuosi 2015. Huh minkälainen se olikaan! Kaiken muun hyvän lisäksi vuoteen mahtuu joukko uusia ystäviä ja tuttavia, jotka sekä Lontoo että blogi on tuoneet tullessaan. Liikunnallisestihan vuosi ei ollut ollenkaan aikaisempien parin vuoden tasolla (että sinänsä erikoinen ajankohta perustaa treeniblogi ;) ) mutta sen suhteen olen itselleni armollinen - tässä on nyt ollut vähän kaikkea... 

Saas nähdä kiihtyykö vauhti ensi vuonna! Siis ihan konkreettisesti juoksuvauhti tai sitten tämä elämän tahti :) Ei kai siinä auta kuin pitää lätsästä kiinni ja antaa mennä vaan täysiä?

Aivan erinomaista Uutta Vuotta kaikille blogin lukijoille! Toivottavasti 2015 oli teillekin antoisa, mutta olkoon 2016 yhä edelleen taas parempi - ensi vuodelle toivon terveyttä, menestystä ja iloa niin itselle kuin kaikille teille lukijoillekin! :) 

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua! :)

Joulu se tulla jolkottaa ja niin jolkotan minäkin! 

Jouluputki on vielä aattoa vaille valmis ja se meni eilistä lukuunottamatta ihan putkeen. Haastellisia päiviä oli useita mutta ne vaan todistivat että nämä on järjestelykysymyksiä ja se puoli tuntia järjestyy kyllä päivästä kuin päivästä. Täytyypä pitää se seuraavalla kertaa mielessä kun ei muka millään ehtis treenaamaan :)




Etukäteenkin jo tiesin että joitain haasteellisia päiviä tulee olemaan ja niinhän niitä olikin. Useampanakin päivänä oli kiirettä työpäivän ja iltaohjelman välissä, mutta niin vaan se 30 minuutin lenkki sinne väliin mahtui (ihan tehokkaitakin sellaisia koska kiireen vuoksi piti muka juosta kovaa :D). Viime perjantaina oli todella väsynyt olo myöhäisen lennon ja sen päälle tehdyn aamuisen työvisitiin jälkeen, mutta niin vaan jaksoin mennä salille kun niin olin päättänyt (ja sehän se vasta piristikin!). Lauantaina oli yökyläreissua Tampereella ja koko päivä kaupungilla ja vaikka kaikki oltiin päivän päätteeksi vähän poikki niin niin vaan lähdettiin kaikki koko porukalla vielä illalla lenkille (ja oltiin kuin jostain juoksuvaatemainoksesta jossa kaksi miestä ja kaksi naista kirmaa hymy huulilla rinnakkain). Olinpa kerran myös niin myöhään Lontoossa menossa salille, että se oli jo mennyt kiinni (tai siis sali menee sunnuntaisin jo seitsemältä kiinni eli tosi aikaisin) ja niin vaan vetäisin hyvät kotitreenit siihen sitten tilalle. Vaikka siis kotitreenit on mun mielestä vähän yli-ihmisten heiniä normaalisti. Nämä ainakin ovat kaikki suoria esimerkkejä joissa jouluputki näytti voimansa ja ilman sitä olisi varmasti jäänyt treenit siltä päivältä välistä.  Edelleenkin oon 100% sitä mieltä että olipa loistava homma tämä putki! :) Suosittelen kaikille!

Ihan puhtain paperein en tosiaan putkesta kuitenkaan selvinnyt, kun nyt jo useamman päivän orastava flunssa tuntui eilen pahenneen sen verran että en tohtinut päivällä lähteä itseäni mihinkään riuhtomaan. Vaikeita tuollaiset lepopäätökset tälläisen putken kanssa, mutta tulipa tehtyä ja täytynee nyt vaan päästä siitä yli...





Nyt olen melkoisen Suomi-turneen päätteeksi siirtynyt Lapualle Joulun viettoon ja täällä aion pysyä kunnes jälleen on aika suunnata takaisin Lontooseen. Kuten kuvista näkyy niin täällä vilisee tonttuja pikkuapureineen joka nurkalla. Täytyy yrittää vielä viimeinen ilta ennen aattoa olla kunnolla! ;) 

Eiköhän se pukkikin sieltä pääse paikalle vaikkei lunta olekaan - tontun tapaan vaan lenkkarit jalkaan ja menoksi! ;)

Oikein rentouttavaa ja kivaa Joulua kaikille! :)

Tontut matkalla seuraavaan paikkaan... ehkä just teidän ikkunan taa? ;)

torstai 10. joulukuuta 2015

Mistä on hyvät PT:t tehty?

Personal trainereita on nykyään vähän joka oksalla ja hyvä niin. Se tarkoittaa vaan sitä, että ihmiset ovat kiinnostuneita terveydestään ja valmiita ostamaan palveluita sen edistämiseksi! Omaan hyvinvointiin sijoittaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin :) Nykyään tosiaan varmasti löytyy jokaiselle jotakin, se omanlainen PT. 

Käsittääkseni Personal Traineriksi saa tällä hetkellä itseään nimittää kuka tahansa, riippumatta liikunnallisesta taustasta tai koulutuksesta - se ei siis ole mitenkään suojattu nimike. Uskoisin kuitenkin että ainakin Suomessa PT:t ovat pääosin vähintäänkin sekä itse ainakin jonkin verran liikunnallisia että käyneet jonkin tarjolla olevan koulutuksen tähän ammattiin. Eiköhän jo markkinatalous ohjaa tähän suuntaan tai ainakin ihmettelisin jos PT:n ammatissa voi joku täysin epäasiantuntija menestyä. Mutta koska tätä palvelua tehdään ihmiseltä ihmiselle ja kaikki me ollaan erilaisia eikä ihan ilmaisesta lystistäkään ole kyse, niin kyllä siinä vähän kannattaa miettiä keneltä näitä palveluita hankkii ja mitä siltä itse haluaa.

Itse olen aikoinani aloittanut salitreenin kolmen kerran PT-paketin avulla ja sanoisin että se on ollut jopa käänteentekevä paketti koko treenihistoriassani - ei todellakaan mikään turha palvelu siis! Myöhemmin ostin samalta PT:ltä vielä uuden paketin, saadakseni uudenlaisen saliohjelman, oppiakseni lisää liikkeitä joita voin itsekseni treenata salilla ja treenatakseni ensimmäiselle puolimaratonille siinä saman ohjelman avulla. Sen jälkeen olen saanut ja käyttänyt kolmen kerran PT-paketin kaupanpäällisinä salille liittyessäni. Nyt sain ja käytin yhden PT-kerran ilmaiseksi jälleen salille liittyessäni. Lisäksi lasken PT-palveluksi myös Tuukan maratonkoulun, joka oli 10 kk kestävä henkilökohtainen ohjaus yhteis(pienryhmä)treeneillä höystettynä - ei siis ihan varsinainen PT-palvelu mutta hyvin lähellä.  
  
Mulla on jo jonkin verran siis kokemusta asiakkaan näkövinkkelistä minkälaista tarjontaa on PT-markkinoilla ja sen perusteella myös osaan jo sanoa mikä tyyli ja tyyppi itselle sopii. Eilinen PT-sessio herätti paljon ajatuksia mitä minä odotan Personal Trainerilta ja minkälainen PT on hyvä - tein siitä ihan listan. Seuraavat kohdat ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni, eivätkä välttämättä sovi sellaisenaan kaikille, mutta suosittelen kyllä miettimään mitä itse PT:ltä odottaa jos sellaista harkitsee hankkivansa. 
 

Tuukka yltää mun standardeihin :)

  
1) PT:n pitää olla ainakin vähän parempi, osaavampi, vahvempi ja nopeampi kuin minä. Jollain se auktoriteetti on ansaittava. Ei todellakaan tarvi olla olympiavoittaja tai sellaisen valmentaja - riittää että on edes vähän parempi kuin minä itse. Itse liikun myös sillä tasolla, että tämän kohdan täyttäminen ei pitäisi olla liikunta-alan ammattilaiselle homma eikä mikään.
2) PT:n pitää olla ainakin jollain tavalla samoihin asioihin suuntautunut kuin minä. Omassa tapauksessani siis puhutaan mielellään henkilöstä joka on itsekin vähintään kokeillut joskus puolimaratonia (mielellään kokonaista) ja tietää muutenkin kestävyyslajeista ja etenkin sitä tukevasta voimatreenistä. Arvostan kyllä ketä tahansa "kovaa tekijää" ja uskon että kaikilla voisi olla minulle jotain annettavaa, mutta kun nyt kerran harvemmin on sellaista luksusta että voit palkata kymmenen eri tyyppiä antamaan kivasti vähän uutta näkökulmaa, niin parasta että sillä yhdellä ainoalla on myös eniten annettavaa.
 
3) PT:n pitää jollain tavalla saada mut ylittämään itseni. Siitähän sille maksetaan! ;) Tämä voi tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä että kun tehdään liikesarjoja, niin niitä viimeisiä toistoja PT saa musta irti vielä useita vaikka olisin itse lopettanut jo viisi toistoa sitten. Tai esimerkiksi saa mut juoksemaan pidemmälle tai kovempaa kuin olisin uskonut tai edes itse yrittänyt. Tämän tavoitteen saavuttamiseen on useita keinoja (hyvän tai pahan kautta), mutta se joka tapauksessa vaatii PT:n ammattitaitoa sen verran että näkee koska liikutaan oikeasti äärirajoilla. PT:n pitää osata vaatia tarpeeksi - ei liikaa eikä liian vähän. 

4) PT:llä pitää olla paljon tietoa. Itsekin luen aika paljon kaikenlaista terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää, joten saatan olla välillä vähän haastavakin asiakas kysymyksieni kanssa. Ihmisen kehoon liittyen kun on faktojen lisäksi paljon monenlaisia subjektiivisia kokemuksia, voimakkaita mielipiteitä, hyvin erilaisia tutkimustuloksia ja sitten ihan sellaista naistenlehti-hölynpölyä joka totena esitetään. En oleta että PT:llä olisi absoluuttinen totuus olemassa kaikkeen (jos hän näin väittää niin sitten kyllä hälytyskellot alkaa soimaan) mutta odotan kysymyksilleni vastineeksi kattavaa keskustelua ja pohdintaa, jotka osoittavat että asioihin on perehdytty. Parhaimmillaan PT:llä on myös omakohtaisia näkökantoja, jotka perustuvat hänen oman itsen lisäksi myös muihin asiakkaisiin tai muuten omiin verkostoihin - tämä taas linkittyy takaisin kohtaan 2 koska silloin todennäköisimmin liikumme samojen kysymysten äärellä.

5) PT:n pitää kuunnella ja ymmärtää että mitä minä haluan ja tavoittelen. Toiseksi viimeisenä mutta ei tosiaankaan vähäisimpänä! Vaikka itse PT olisi erikoistunut maksimaaliseen lihasten kasvatukseen, niin hänen pitää ymmärtää että jos minun tavoitteet on kestävyysurheilussa ja sitä tukevassa voimaharjoittelussa, niin nämä ovat eri asioita, eikä minun tavoitteekseni muutu maksimaalinen lihastenkasvatus vaikka hän olisi siitä kuinka innoissaan (siksi jälleen myös kohta 2 - ollaan innostuneita samoista jutuista). Sinänsä yksinkertainen juttu, mutta ei ollenkaan itsestäänselvyys. 

6) Henkilökemiat täytyy synkata. En tiedä onko joku tästä eri mieltä, mutta itse ainakin pidän erittäin tärkeänä myös sitä että juttu luistaa (siis silloin kun ei mennä sykkeet korvissa) eikä PT:lle tarvi esittää mitään mitä ei itse ole. Jos palkkaat kalliilla rahalla itsellesi personal trainerin, niin kyllä hänen on oltava sellainen ihminen jota ihan mielellään tapaa.  

Tältä näyttää se itsensä ylittäminen.

  
Jos mun eilinen PT-sessio kirvoitti tälläisen ajatusketjun, niin arvata saattaa että joko se oli tosi hyvä tai tosi huono. Valitettavasti joudun toteamaan että jälkimmäinen oli kyseessä. 
Kyseessä oli pelkkä tutustumiskäynti, joten en odottanut paljoa enkä tiennyt kyseisestä PT:stä etukäteen yhtään mitään - en edes nimeä. No, tämä kyseinen PT oli sellainen mua nuorempi nainen, joka oli aloittanut työt tuolla salilla vasta juuri maanantaina. Oikein mukava nainen kyllä, mutta voi ei, ei ollenkaan täyttänyt vaatimuksiani.

1) Fyysisesti heikompi kuin minä (mitattuna ainakin käsipainoissa) ja juossutkin eläissään vain max 10 km.
2) Oli erikoistunut nyrkkeilyyn, mikä sinänsä kyllä kuulostaa ihan hauskalta, mutta ei just nyt osu mun lajeihin.
3) Antoi liian pienet painot mun käyttöön (liittynee kohtaan 1), kehui valtavasti jo ennenkuin olin mitenkään poikki. "One more you can do it!" kun minä oon että eihän tässä oo edes hiki vielä. En ylittänyt vaan ennemminkin alitin itseni. 
4) Apua tämä oli pahin. Sanoi että jos haluan vatsamakkaroista eroon (ei tosin osoittanut mun makkaroita vaan omia olemattomiaan), niin täytyy pitää keskivartalo tiukkana joka liikkeessä. Se pitää kyllä pitää tiukkana - totta - mutta ihan muista syistä! Kyllä ne vatsamakkarat tulee tai menee sen mukaan mitä syö - se on sitten eri asia mitä niitten alla kehittyy. Lisäksi hän sanoi myös että itse tekee salilla aina tosi pienillä painoilla, koska ei halua isoja lihaksia, koska ei halua muuttua miehiseksi. Aaarghh tää on yks mun all-time-inhokki klisee!! Naiset, ei ne miehiset lihakset sieltä yhtäkkiä pompahda esiin vaikka vähän isommilla painoilla huhkisikin. Suosittelen kokeilemaan! Pelottavaa että tuollaista kuulee "ammattilaisen" suusta. 
5) No tämä sentään toimi! Olin listannut mitä tunnilta haluan ja suunnilleen ne kaikki sain. 
6) Kuten sanottua niin oikein mukava nainen kyllä oli kyseessä, mutta etenkin koska kohta 4 meni niin pahasti metsään niin ei tästäkään ihan täysiä pisteitä voi antaa. Ei vaan voi. 

No, ei tosiaan mennyt rahat hukkaan, koska rahaa en tästä maksanut ja kuten sanottua niin ne jutut käytiin läpi mitä olin toivonutkin. Salilla olevaan TRX-alueeseen en ole nimittäin omin päin uskaltautunut, mutta nyt mentiin sinne ja opinkin uusia liikkeitä TRX:lle. Lisäksi salilta löytyvät wattbiket ovat houkutelleet mua jo pitkään, mutta niitäkään en ole omin päin uskaltautunut kokeilemaan. Tämä mun PT luuli niitä tavallisiksi spinning-pyöriksi ja ihmetteli miksi toistuvasti kutsun niitä wattbikeiksi. Heh :) Onneksi sentään siinä myönsi tietämättömyytensä ja hankki siihen opastuksen kokeneemmalta kollegaltaan... Sepäs olikin mielenkiintoinen vehje ja saatatte kuulla siitä myöhemmin lisää! :)




keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Fall down seven times, get up eight

Jouluputki se on edelleen voimissaan ja toistaiseksi olen koko ajan ollut sitä mieltä että tämä on paras idea pitkään aikaan! Liikkumaan lähtö on todella helppoa kun ei tarvi alkaa vatvomaan itsekseen että menisinkö sittenkin vasta huomenna (siinä lajissa oon nimittäin aika hyvä välillä) ja tosiaan tuommoiset puolen tunnin rykäykset ei tunnu liian raskailta mutta riittävät mainiosti tarkoitukseensa. 

Lajivalinnat mulla on edelleen liikkuneet juoksun, uinnin ja salin välillä. Pyöräilyyn olen kasvattanut pitkän tauon aikana taas pienoisen kynnyksen - on helpompi valita joku "helppo" laji. Vaikka eipä tuo juoksukaan kovin helppoa ole. Perjantaina lähdin hölköttelemään pitkästä aikaa toista kanaalin rantaa mitä yleensä juoksen. Siitä joskus kesällä mainitsinkin että tuonne toiselle kanaalille en mielelläni enää mene koska siellä on monenlaista laitapuolenkulkijaa, mutta lyhyelle lenkille tämä reitti sopii sillä silloin liikutaan vielä normaalimmilla seuduilla. 

Tässä kohtaa meni vielä hyvin kun polku on tosiaankin ihan tasainen ilman mitään laattoja
  
Nuo kanaalien rannat on monessa kohtaa alustaltaan sellaisia sementtilaattoja. Tosi kova alusta siis ja näennäisesti hyvin tasainen, mutta ei kuitenkaan niinkuin tuli huomattua. Siinä rauhassa jolkottelin eteenpäin, kunnes yhtäkkiä toinen jalka töppäsi normaalia korkeammalla olevaan laatan reunaan ja sieltähän tuli maihin ryminällä koko nainen. Tällä kertaa ylpeyden lisäksi kolausta otti molemmat polvet, toinen kämmen ja toinen kyynärpää. Lisäksi mulla oli kaikki lemppareimmat juoksuvaatteet päällä ja kaikkiin (takkiin, paitaan ja housuihin) tuli reiät. Jos tyhmästä päästä kärsii koko ruumis niin kyllä kärsii kömpelyydestäkin!

Silminnäkijöitäkin oli paikalla - asia joka joka kaatumisen yhteydessä tulee ensimmäisenä mieleen ;) Paitsi tällä kertaa murehdin kylläkin aivan ensimmäisenä (jo siinä kohtaa kun tajusin että maihin mennään eikä mitään ei ole tehtävissä) että onhan mun kännykkä ja ambit turvassa kolhuilta... Mitäs sitä omalla kropalla kunhan teknologia selviää kolhuitta? :D Hammasta purren siirryin keräilemään itseäni viereiselle penkille, kun ensimmäinen silminnäkijöistä oli jo paikalla kyselemässä vointia. Irvistellen sain lopulta todettua että ei tässä mitään... Toinen silminnäkijä istui penkillä jonka olin juuri ohittanut ja jonka ohitin jälleen kun lähdin raahustamaan kotia kohti. Hänkin kyseli vointia ja lisäsi sitten perään että take it easy ma'am! 


Osa damageista.


   
Sementti ei tosiaan ole pehmoinen alusta juosta mutta se ei varsinkaan ole pehmoinen alusta kaatua! Perjantai-ilta menikin sitten ihan tyystin haavoja parannellessa ja sohvalla makoillessa. Joka kerta kun nousi seisomaan niin molempiin polviin oikein humahti kipuaalto. Lauantaina sentään jo jatkoin normaalia elämää ja kävin salillakin! Täytyy sanoa että piti jo vähän käyttää mielikuvitusta että miten sen 30 min treenaisi, kun polvet, kyynärpäät ja kämmenet on käytännössä pois pelistä, samoin kuin avohaavojen vuoksi uinti. Lopulta päädyin soutamaan soutulaitteella (haavat jäivät juuri kapulan ulkopuolelle kämmenestä) ja tekemään kyykkysarjan powerplatella sekä lopuksi vatsat. Aika hyvä treeni olosuhteisiin nähden ja todisti vain sen että pari pintaruhjetta ei treeniä katkaise! 

Kaatuiluhan alkaa mulla käydä jo tavaksi. Aikuisiällä olen ollut kumossa jo niin monta kertaa, että en oikeasti tunne henkkoht ketään joka kaatuilisi enemmän. Tai siis eipä nyt tule mieleen ketään kuka ylipäänsä olisi näin yhtäkkiä muuten vaan edes kaatunut!? :D (Ja mahdolliset kaatuilija-toverit saa siis todellakin ilmoittautua!!) Australian aikoina nelisen vuotta sitten kaaduin pariinkin otteeseen - kerran lenkkipolulla kun kompastuin oksaan (silminnäkijöitä oli sellainen täysi golfkentällinen golffareita) ja toisen kerran ihan vaan kävellessä, kun astuin jotenkin huonosti niin että nilkka "nyrjähti" ja menetin tasapainon enkä saanut käsiä mukaan korjausliikkeeseen koska ne olivat hyvin syvällä isoissa takintaskuissani. Näiden jälkeen olen kaatunut ihan kunnolla myös Kroatiassa lomaillessa, kun lenkkeiltiin melko vaativalla polulla jossa oli paljon oksia ja kantoja ja kiviä - tästä mulla on edelleen sääressä jättimäinen ikimustelma muistona vaikka tapahtumasta on jo 1,5 vuotta. Ja nyt sitten Lontoossa suoralla tiellä. Yrittääköhän universumi sanoa että parasta olisi pysytellä vain kotimaan kamaralla? ;)
  


Lenkkimaisemia :)


  
Nyt alkaa jo ruhjeet olla paranemaan päin, vaikkakin molemmissä säärissä on kämmenen kokoiset violetinvihreät mustelmat ja toisen polven isompi haava vielä aukeilee. Uimaan olen kuitenkin jo taas päässyt ja uskaltauduimpa jo takaisin juoksemaankin! Tänään päivittäinen treeni hoitui salin tarjoaman PT:n kanssa. Siitä lisää myöhemmin omassa postauksessaan. :)

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Jouluputki

Halojaa, onko täällä vielä joku lukija!? :D Pahoittelut piiitkästä kirjoitustauosta, mutta sille on ihan hyvä syykin tai oikeastaan kaksi; mun elämä on ensinnäkin ollut todella kiireistä viime ajat eikä mulla oo kertakaikkisesti ollut aikaa ajatellakaan koko blogia ja toisekseen samasta kiireestä johtuen mulla ei ole tähän liikuntateemaan ollut myöskään oikein juuri mitään asiakaan. Mutta nyt on ainakin vähän molempia :)

Kiirettä - ja voisin sanoa kyllä että elämäni kovinta kiirettä - on riittänyt marraskuussa sen takia että olin taas keikkaluontoisesti neljä viikkoa Suomessa tekemässä täyspäiväisesti töitä ja sen lisäksi juuri ennen Suomeen lähtöä perustin oman yrityksen! :) Nuo päivätyöt ja yrityshommat ei varsinaisesti liity toisiinsa, joten marraskuu hujahti ohi tehden vähän niinkun kahdessa vuorossa töitä. Huh! Samalla tietysti Suomen reissuilla pyrin maksimoimaan että ehtisi näkemään kaikkia tärkeitä tyyppejä livenä, joten kaikenlainen some-touhu jäi vallan taka-alalle, blogista puhumattakaan. Ja muutamia lenkkejä lukuunottamatta suuret suunnitelmat käydä vaikka missä salilla ja uimassa jne jne jäivät kiireen jaloissa suunnitelman asteelle. :( 

Lokakuun puolella harrastin yhden NFL ottelun verran myös penkkiurheilua! :)


 
No, nyt kuitenkin ollaan takaisin Lontoossa ja saan keskittyä lähes pelkästään yksiin töihin, joten alkaa vuorokaudesta löytyä taas tunteja harrastuksillekin. Ensisijaisesti sille liikkumiselle, toissijaisesti myös tälle blogillekin :) 

Koska mun marraskuu meni tosiaankin ihan sumussa ohi, en edes lukenut muiden blogeja juurikaan. Korviini kyllä kantautui huhua marrasputki-haasteesta, mutta mulla ei koko kuussa ollut aikaa, energiaa eikä kiinnostusta edes selvittää olisiko siinä jotain ideaa mulle. Nyt kun oon päässyt jopa vähän someen takaisin kiinni ja lueskellut noita marrasputki-juttuja jälkikäteen, niin totesin että sehän olisi nimenomaan mun juttu koska oon vähän tälläinen haaste-ihminen. Vaikka marraskuu meni jo, niin koskaan ei ole liian myöhäistä - niinpä minä haastan itse itseni jouluputkeen! 

Helsingissä nähtiin blogikollegani ja kaimani Sporttaillaan -Hannan kanssa lenkin merkeissä :)


 
Mun jouluputken tavoitteena on treenata joka päivä jouluun saakka vähintään 30 minuuttia päivässä vapaavalintaisesti mitä tahansa lajia. Homman juju on nimenomaan siinä että treeniä tulisi joka päivä - ja koska kyse on vain puolesta tunnista niin eikö tuon pitäisi onnistua! Tavoittelen tässä siis omalla kohdallani uudestaan treenirytmin löytämistä (siis että ylipäänsä tulee lähdettyä) ja toisaalta omien treenirutiinien rikkomista. Mulle on jotenkin aina ollut iskostuneena alitajuntaan että tunti (tai enemmän) kerrallaan on oikea määrä treeniä tai ihan nyt vähintäänkin 45 minuuttia. Että kerran kun nyt lähtee niin kyllähän sitä pitää sen verran jaksaa. Tuon asenteen kääntöpuoli vaan onkin sitten siinä että mitäs jos ei ihan niin paljon huvita ja sitten jää menemättä kokonaan kun kynnys on vähän korkeampi - vaikka sanomattakin on selvää että puoli tuntia on paljon parempi kuin ei mitään. 

Ja vaikka treenin kesto on vain (minimissään) 30 minuuttia, niin jouluputkessa ei ole tarkoitus vetää maksimaalisia HIIT-treenejä joka päivä - jos ollenkaan. Koska lepopäiviä ei tule, niin välillä treenin pitää olla aidosti palauttavaa tai se voi olla sitä vaikka joka päivä. Tällä kertaa tärkeintä on määrä eikä laatu - rytmiin pääseminen, liikkeelle lähteminen ja rutiinien rikkominen sekä uusien muodostaminen. Niistä on joulun odotus tehty :) Tehdään niitä optimaalisesti kehittäviä nousujohteisia treeniohjelmia lepopäivineen ja eritehoisine treeneineen sitten ensi vuoden puolella, jos niikseen. 
 

Ystävän parivuotias lapsi liikutti meitä myös eräs marraskuinen talvipäivä :)

 
Koska otin varaslähdön marraskuun viimeisenä, niin mun putki tulee siis minimissään kestämään 25 päivää - tai tämä on siis tavoite. Tiedän jo nyt että useampikin haastava päivä on tiedossa, joihin sisältyy erinäisiä sosiaalisia kanssakäymisiä ja pahimmillaan niiden välissä vielä matkustamista kaupungista toiseen. Mutta tässä kohtaa en ainakaan ala vielä luovuttamaan, vaan otan haasteen vastaan ;) 

Moni veti marrasputkensa nimenomaan juoksutreeninä, mikä ajatuksena kyllä houkuttelisi itseäkin, mutta koska mulla on taipumusta ollut noihin rasitusvammoihin, sallin itselleni laajemman lajivalikoiman. 
 
Tästä lähtee taas :)


  
Jouluputkea siis on 3 päivää nyt takana ja hyvin pyyhkii edelleen! :D Aloitin haasteen kuitenkin juurikin tuolla juoksulla (salaa elättelin toiveita että onnistuisiko koko setti kuitenkin pelkällä juoksulla) mutta mun pohkeethan meni ihan shokkiin tästä yllättävästä juoksurasituksesta jo ensimmäisellä lenkillä ja ne on nyt ihan sementtiä. Veikkaan että sillä on osuutta asiaan, että viiletin koko marraskuun kokopäiväisesti korkokengissä, jolloin pohjelihas on kokoajan supistuneessa tilassa enkä tietenkään venytellyt niitä koko kuukauden aikana takaisin päin. Siihen kun lisää vielä sen että aika kylmiltään lähdin juoksemaan pitkästä aikaa, niin se oli näköjään sillä selvä. Sellaista peruslihaskipua se kuitenkin on, joten rohkenin juoksemaan vielä toisena päivänä (eilen) toisen samanlaisen puolituntisen. Tänään en kuitenkaan uskaltanut enää enempää jalkojani riskeerata, vaan kävin pitkän tauon jälkeen jatkamassa salijäsenyyttäni (Lontoossa se on ihanan kallista) menin sinne uimaan. Ja ah kuinka kivaa se sitten olikaan pitkästä aikaa ja vieläpä niin että mulla oli koko rata käytössä yksin! 

Tukka putkella siis kohti Joulua! Mites teillä? :)