tiistai 12. toukokuuta 2015

Fanitapaaminen Nike-treeneissä

Lusmuilu olisi ollut hyvässä vauhdissa tänäkin päivänä, mutta sitten sen oli aika loppua! Helppoa se ei kyllä ollut ja nukuin iltapäivällä jopa päikkärit mitä en ole pitkään aikaan tehnyt. Unenpöpperöstä trikoisiin ja kohti Oxford Circuksen Niketownia oli taas pieni yhden naisen taistelu, ja sen olisin tällä kertaa melko varmasti hävinnyt ilman todella hyvää syytä. Mun motivaatio oli kuitenkin ihan omissa sfääreissään, koska tiesin paikalle olevan tulossa myös tämän hetkisen lempikirjani Running Like a Girlin kirjoittaja Alexandra Heminsley (eli näin tuttujen kesken Hemmo). Mä hyvin harvoin fanitan ketään, en oikeastaan ollenkaan urheilijoita, näyttelijöitä tai muita kuuluisuuksia koska ne on kuitenkin mun todellisuudesta niin vieraita hahmoja. Ne harvat ketkä mun idoleiksi pääsee on sellaisia tosielämän sankareita, joihin pystyn helposti samaistumaan ja joiden saavutuksiin pystyn ja haluan itsekin pyrkiä. Niitä ei ole kovin isoa joukkoa, mutta Hemmo on ehdottomasti yksi heistä!

Oxford Circus ei olisi mulle ikipäivänä tullut mieleen lenkkipaikaksi (edes lähtöpisteeksi), on nimittäin oikeasti ehkä ruuhkaisin kulma mitä koko Lontoosta löytyy. Olen tosin joskus pitänyt Helsingin kantakaupunkiakin lenkkikelvottomana, ja sen jälkeen monesti todistanut itse omin jaloin että sen kun lenkkeilee vaan. No, edelleenkään en lähtisi Aleksanterinkadulle lauantai-iltapäivänä lenkkeilemään ja samaten Oxford Circusta pyrin lenkkimielessä välttelemään jatkossakin, mutta ei se nyt näköjään mahdotonta ollut! 

Oxford Circus

Sopiva paikka lenkkeillä?

Ei tässä ruuhkassa ehkä pääse ennätyksiä paukuttelemaan
Olin bongannut koko tapahtuman vain ja ainoastaan Hemmon instagramista (@hemmohemmo) ja vasta paikan päällä aloin miettiä että pitiköhän tänne jotenkin etukäteen ilmoittautua. Olisi pitänyt, mutta sen pystyi onneksi hoitaa paikan päälläkin ja mukaan olisi kyllä voinut luikahtaa ilman rekisteröitymistäkin. Hieman ehkä nolotti myös olla Niken tapahtumassa mukana, kun ainut mitä mun asusta oli Nikeä oli sukat. :D Mutta ei mua onneksi poiskaan ajettu. :)

Kaiken alkuhämmennyksen keskellä olin myös kuulevinani että jotkut puhuivat keskenään jotain "Are you here for the race?" ja siinä kohtaa jo mietin että hmmm siis oliko täällä tänään joku kisa? Mikä ihana ylläri se olisikaan! :D (NOT.) No, ehkä kuulin väärin tai ehkä he sanoivat väärin, mutta kisasta sentään ei ollut kyse. Kyseessä oli siis (ennakkokäsitystenikin mukaan) Niken järjestämä treenitapahtuma kohti 10 km kisaa. Lontoossa juostaan tulevana kesänä Nike Womens 10k kisa, mutta koska kuulin sen olevan jo loppuunmyyty, niin sen enempää ole ottanut selvää koska ja missä se on.  Näihin treeneihin kun saa näköjään osallistua ihan ilman kisapakkoa ja hyvä niin.

Alkutunnelmia


Sen mitä tiesin tästä treenistä etukäteen oli että kaikentasoiset ovat tervetulleita ja että kukaan ei varmasti tipu joukosta. Porukka jaettiin tasoryhmiin, siten että nopeimmat juoksivat 7 km, seuraavat 6 km ja hitaimmat 5 km. Sitä ei vaan kerrottu että mihin aikaan nämä kilometrit olisi tarkoitus juosta, joten valitsin varman päälle tuon hitaimman ryhmän. "Nice and relaxed pace" - luvattiin. Yllätys olikin melkoinen, kun alkulämmittelyjen jälkeen lähdettiin liikkeelle. Tuo alku oli niin ruuhkaisa, että melkein ensimmäinen kilometri oli kävelyä, mutta sitten kun lähdettiin juoksemaan, niin mä olin kyllä ihan että whaaat. 

Nice and relaxed, siis kivaa ja rentoa. No se vauhti on kaikille yksilöllinen ja musta tuntuu että nyt mentiin tuon juoksukoutsin kivaa ja rentoa tahtia. Nyt nimittäin juostiin keskimäärin noin 10 km/h eli 6 min / km. Luojan kiitos tuosta kaupunkiympäristöstä, sai monia hengähdystaukoja liikennevaloissa ja muissa tienylityksissä. Siltikin porukka venähti johtoporukkaan joka paineli ihan sitä Nike-koutsin vauhtia sekä jälkijoukkoon (jossa oli kyllä myös Nike-koutsi mukana) ja itse sinnittelin muutaman muun kanssa jossain siinä välillä. 

Kärkijoukko erottuu vain juuri ja juuri kuvasta, mutta tuossa ne menee vasemman puoleisimman juoksijan kyynärpään kohdalla.


En tiedä tiesivätkö muut olevansa tulossa kovaan vauhtikestävyystreeniin, mutta minä ainakaan en tiennyt, eikä nice & relaxed löydy mun sanavarastosta kohdasta "anaerobinen". Jos tuo olisi ollut mun ensimmäinen porukkalenkki ikinä ja kunto olisi sen mukainen että tässä tosissaan treenattaisiin vasta sitä että jaksaa ylipäänsä edes juosta kymmenen kilometria, niin voi olla että olisi jäänyt viimeiseksi porukkalenkiksi ja olisin vetäytynyt yksin kotiin nuolemaan haavojani kuinka paska juoksija olenkaan - jos kerran kaikki muut päästelevät kivasti ja rennosti noin kovaa. Alkulenkin manasinkin mielessäni että just tän takia mä oon aina vältellyt näitä porukkalenkkejä, kaikentasoiset muka tervetulleita, mutta sitten ei ymmäretä että me hitaimmat ei olla niin nopeita kun nopeat! 

Nyt onneksi mun juoksijan itsetunto sekä kunto on jo sen verran kehittynyt että tiesin pystyväni tähän ja helpotti myös huomata että ei ne muutkaan ihan puuskuttamatta tuota vauhtia juosseet. Toivottavasti kaikki muut tiesivät mihin ovat tulossa (ainakin ensikertalaiset), minähän kun en tosiaan ole mistään lukenut mitä järjestäjä näistä treeneistä lupaa. Hyvä kisatreenihän tämä kyllä oli, parempi kuin perus-PK mitä kaikki voivat itsekseenkin hipsutella.

Mun pään sisällä tarvittiin siis pikainen asennemuutos alkushokin jälkeen, kevyestä hölköttelystä lähestulkoon kaikkensa antamiseen, ja oikealla asenteella treenistä tulikin lopulta aika hyvä (ei siis miellyttävä, toim. huom.)! Suunnattiin Regent's Parkiin ja siellä otettiin sitten pari sprinttiäkin. Niitäkin manasin etukäteen mielessäni että eikö tässä sprintata jo tarpeeksi, mutta itseasiassa tuo olikin aika kiva lisä. Matka ei ollut kovin pitkä (ehkä 30 m) joka pareittain spurtattiin muutama veto täysiä. Ja minä sain kehut!!! Nike-koutsi nimittäin oli ihan wow mun käsien työskentelystä! Kyllä on taas Tuukan opeista ollut hyötyä, ja vaikka en edelleenkään osaa kovaa juosta, niin ainakin tiedän suunnilleen mitä muun kropan pitäisi tehdä kun jaloista yrittää saada maksimit irti - silloin kädet pistelee menemään ihan yhtä kovaa! :)




Tuli niin kauniin symmetrinen gps-jälki että piti ihan lisätä kuva tähän

Sprinttien jälkeen lähdettiin suuntaamaan takaisin kohti Niketownia, nyt vielä entistäkin kovempaa. Viimeiset pätkät on päästelty yli 11 km/ h eli 5:15 /km. Huhheijaa, tämähän on siis vauhtia mitä pidin tuossa viime viikon vauhtitreenissäni matkalla 400 m :'D No, ehkä opin tästä että ryhmänpaineessa tästä naisesta selvästi lähtee enemmän irti mitä olen taantunut viime aikoina itsestäni uskomaankaan, joten poweria vaan niihin yksilötreeneihinkin! 

Lopussa kiitos seisoo ja kun nyt tälläisen tuskallisen VK treenin menin taistelemaan läpi (vaikka päiväunet olisi makoisana varmasti muuten jatkuneet), niin todellakin uskaltauduin lopulta Hemmon juttusille! (Juoksin siis about koko matkan hänen vierellä, tai välittömästi kannoilla, mutta en saanut siinä suutani auki). Hemmo oli siis niin ihana tyyppi ja niin oli hänen siskonsakin, enkä muuta heistä olisi osannut odottaakaan. Jutusteltiin siinä hetki juoksusta ja tavoitteista ja lupasin näihin treeneihin poiketa myöhemminkin. Tälläiset tapaamiset vaan on niin huippuja!

Niin ja treenin päälle Nike tarjoili vielä poppareita ja vettäkin. Hyvä mieli jäi! :)

Hemmo ja minä! Jee!! :)

Earned. Not Given.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti