Tavoitteiden sietämätön vaikeus

Nyt tämä blogi alkaa selvästi jo tehdä tehtäväänsä. Alkuvuosi on mennyt tosiaankin tämän maahanmuuton ja asunnottomuuden keskellä treenien suhteen ihan miten sattuu, mutta nyt tämän blogin kirjoittamisen myötä alan selvästi jo vähän enemmän pistää ajatusta siihen mitä treenejä teen ja miksi juuri niin. Siksipä on aika tosissaan miettiä olisiko tälle kaudelle jotain hyviä tavoitteita saatavilla. Tuohon miksi kysymykseen kun olisi paljon helpompi vastata kun tietäisi mitä on tavoittelemassa. Mä oon yleisesti tietyllä tapaa melko tavoitteellinen ihminen ja muutenkin tässä viime vuosina on sen verran jatkuvasti ollut aina seuraavat tavoitteet jo kalenterissa - yleensä jo ennen edellisten saavuttamista - että eihän tässä osaa enää olla ilman. Paras motivaatio tuijotella niitä uimahallin kaakeleita on tietää pääsevänsä kesällä järveen räpiköimään kymmenien muiden yhtä hullujen sekaan. :)

Maaliin enää sata metriä! Jihuu!

Yksi tavoite multa kalenterista jo löytyy ja se juuri muistutti olemassaolostaan sähköpostilla. Helsinki Half Maratonilta kolahti ilmoittautuneiden uutiskirje ja lauantaina 6.6. juostava HHM tulee olemaan mun ensimmäinen kauden tavoite, siis osallistuminen ja maaliinpääsy. Sinne olenkin ilmoittautunut jo viime elokuussa, joten se ei ole joutunut mihinkään muuton jalkoihin, niinkuin kaikille muille on käynyt. Mihinkään valtaviin ennätyksiin en kyllä jaksa tässä kohtaa uskoa, juurikin kun tuo treeni on ollut vähän mitä sattuu. Toki joku minuutti olisi kiva saada napsaistua pois vanhoista puolimaratonajoista, ja siinä mielessä mun vanhat ennätykset (tekisi ihan mieli kirjoittaa "ennätykset") on mukavan hitaita, että se nyt ei pitäisi olla ylivoimaisen vaikeaa. Tai no tottakai voi, koska sama tyyppihän ne edellisetkin ajat on juossut. HHM:n uusi reitti julkaistiin tällä viikolla myös, ja näyttää muuten aivan todella hyvältä! Juuri parhaita reittejä mitä Helsingissä on!

Kalenterista löytyy kyllä jo toinenkin tavoite HHM:n lisäksi (hah nythän mä puhun itseni ihan pussiin, ei muka ole mitään), ja se on seuraava eli toinen kokonainen maratonini. Siihen tarkoitukseen on valikoitunut Amsterdamin maraton loppusyksystä, sunnuntaina 18. lokakuuta. Toistaiseksi se on ollut mun mielen perukoilla vain joku kaukainen hatara piste, johon toki tuo HHM treeni samalla toimii hyvin peruskuntokautena. Eiköhän tuokin ala vielä mielenpäällä pyörimään vähän ahkerampaankin tahtiin, kun vähän vielä lokakuu lähestyy. Tästä tavoitteesta melkein aloin jo tuossa alkuvuoden rötväilykuukausina luistaa, mutta onneksi homma on keskusteltu maratonkaverini kanssa pakettiin jo heti syksyllä Berliinin maratonin jälkeen, joten ei tässä enää auta perääntyä. Tuollaiset kaverit ne on kuulkaa kultaakin kalliimpia!

Näiden lisäksi varmaan joku kiva puolimaraton sopisi tuohon vaikkapa elokuulle vielä mukavasti, mutta se tulee jos on tullakseen, sillä juoksutavoitteet nyt on logistisesti niin helppoja. Sen kun menee lenkkarit jalassa paikalle ja lähtee juoksemaan, eikä treenaaminenkaan muuta vaadi. Niissä en nää nyt mitään ongelmaa, ja juoksutapahtumien suhteen pärjään hyvin vaikka pelkällä HHM:llä ja Damin marallakin, jos niikseen tulee.

Mun vitriiniin mahtuu vielä lisää näitä!

Joten mikä se ongelma olikaan? No kaikki triathlonit loistaa yhä kalenterissa poissaolollaan! Viime kesänä olin vakaasti sitä mieltä, että ensi kesänä osallistun puolimatkalle. Tuo vakaus kyllä alkoi sitä myötä haihtua, kun nämä muuttosuunnitelmat alkoivat muodostua, joten se lienee haudattu suunnitelma nyt tällä erää, harmi kyllä. Mun suurin ongelma ei kuitenkaan tällä hetkellä ole edes tuo matkan pituus, vaan tapahtuma ylipäänsä. Mulla ei ole nyt minkäänlaista otetta siihen että mitä kivoja tapahtumia täällä Englannissa olisi tarjolla, miten logistiikka sellaisiin mahdollisesti toimisi ja ylipäänsä mitä muuta tulen tekemään kesällä. Suomessa olisi niin tuttua ja turvallista ja kivoja tapahtumia tarjolla, mutta ei sitä viitsisi sielläkään koko kesää rampata, eikä etenkään pyörän kanssa.

Sen verran olen tuolla asialla jo pitkin internettiä liikkunut, että havaitsin Lontoossa ja tässä lähistöllä olevan äärettömän vähän triathloneja. Aquathloneja on useitakin ja myös duathloneja löytyy. Syyskuulle onkin Lontoon kaverin Heidin kanssa kaavailtu 5 - 20 - 5 km duathlonia täällä Lontoon Richmond Parkissa, ja ehkä jotain aquathloniakin voisin kokeilla. Mutta niinhän se vaan menee että triathlon on triathlon. Mulle yks parhaita juttuja on siinä just se uinti. Ja pyöräily. Juoksu ei varsinaisesti, mutta se on sitten se homman suola missä otetaan kunnolla naisesta mittaa. ;)

Suunnitelma tämän ongelman ratkasemiseksi voisi mennä osimmoilleen näin: etsin nyt asap käsiini tietoa paikallisista tapahtumista (paikalliset tri-lehdet auttanevat tässä --> lehtikiskalle siis!) otan google mapsin käteen ja valitsen sitten jonkun hyvän perusmatkan tapahtuman jostain hyvästä paikasta. Suunnittelen sitten muut kesän menot sen mukaan. Sen päätöksen jälkeen elän jälleen vain hetkessä. Mikäli hyvä mahdollisuus tulee vastaan, osallistun sitten ihan extempore johonkin toiseenkin. Vähän on nihkeää näin sanoa (mieli tekisi useampaankin ja mieli tekisi suunnitella), mutta tässä tilanteessa tuo nyt vaan taitaa olla paras ratkaisu. Itsepä olen tämän elämäntilanteen valinnut :)

Täydellistä.

Mitä kaikkiin muihin tavoitteisiin tulee, niin aion etsiä hyvät fasiliteetit treenaukseen kesän aikana, jotta viimeistään 2016 olen sitten puolimatkan kunnossa. Ensinnäkin nyt pitäisi saada se oma rakas Bianchi tänne Lontooseen ja toisekseen uskaltautua tuonne liikenteen sekaan sillä myös ajamaan. Sitten jotain avovesitreenipaikkoja pitäisi etsiä ja löytää myös! Tähän kyllä olen jo hieman taustatyötä tehnyt netin kautta ja hieman näin suomalaisena naurattaa että suurimmaksi osaksi nuo uintipaikat (lammet, järvet tms.) ovat maksullisia ja niissä on aukioloajat. Tosin rahaa vastaan ilmeisesti saa sitten myös jonkinsorttista uinninvalvontaa, mikä on tosi hyvä juttu etenkin niin kauan että löydä uintikaverin. Jostain syystä muuten Suomen mustavetiset järvet ei epäilytä ollenkaan niin paljon kuin nämä paikalliset, mutta se laitettakoon vaikka kulttuurishokin piikkiin. Lienevät turhia ennakkoluuloja, jotka tänä kesänä selätetään! Tuskinpa se Loch Nessin hirviö mua syö (etenkään Lontoossa :D) ja mahataudinhan voi saada vaikka Tampereen vesistä. Kyllä tästä vielä hyvä tulee!

Ai niin, lisäksi meinasin juosta cooperin ensimmäistä kertaa elämässäni ja sitten juosta sen uudestaan loppukesällä. Mutta sitten luin tämän elämänohjeen, ja sitä jään nyt vielä harkitsemaan.